|
Opintokäynnit
“Zajelin opintokäynnit palvelevat niitä, jotka
ovat kiinnostuneita kehittämään selkeämpää ja kontekstuaalista
ymmärrystä Lähi-idän konfliktista”
Palestiinasta ja palestiinalaisista on ollut aina olemassa
epäoikeudenmukaisia käsityksiä. Heidät on toistuvasti esitetty
stereotyyppisesti terroristeina tai beduiineina muun muassa
länsimaisen ja israelilaisen joukkoviestinnän vääristeleminä.
Toisaalta esimerkiksi palestiinalaisten pakolaisten tai muiden
palestiinalaisalueiden asukkaiden kaoottiset elinolosuhteet eivät
ole saaneet riittävää huomiota, eivätkä näin ole nousseet
kansainväliseen tietoisuuteen.
Suuri osa länsimaisesta joukkoviestinnästä toistaa yhä
stereotyyppejä ja myyttejä tai jättää huomiotta palestiinalaisten
kokemat vääryydet sekä heidän itsenäisyyden ja ihmisarvon
tarpeensa. Samaan aikaan ei kerrota tarpeeksi Israelin
kansainvälisen oikeuden vastaisesta miehityksestä. Huomiota ei
kiinnitetä siihen, että kansainvälisiä oikeussopimuksia, kuten
Israelin allekirjoittamaa Geneven 4. konventiota rikotaan.
Zajelin opintokäyntien kautta osallistujille halutaan tarjota
harvinaislaatuinen mahdollisuus nähdä vuosikymmeniä jatkuntu
Lähi-idän konflikti toisesta näkökulmasta. Haluamme korjata
väärinkäsityksiä ja yksipuolisen negatiivista kuvaa
palestiinalaisista ja heidän taistelustaan oikeuksiensa puolesta.
Zajel-nuoriso-ohjelmaa johtavat Lähi-idän historian ja Palestiinan
kysymyksen teemoihin koulutuksen saaneet asiantuntijat. Kahden
viikon opintokäyntiin voidaan sisällyttää haluttu yhdistelmä
työpajoja, keskustelutilaisuuksia, luentoja, kenttämatkoja ja
tapaamisia paikallisen yhteiskunnan edustajien kanssa.
Opintokäyntiin voidaan sisällyttää myös muita kokemuksia, jotka
katsotaan arvokkaiksi tässä kontekstissa.
Esimerkki: opintokäynti Nablusiin
31. lokakuuta 2003
Zajel-nuoriso-ohjelma järjesti opintokäynnin An-Najahin
yliopistolle 12 brittiläiselle kansalaisyhteiskunnan edustajalle.
Ryhmä tutustui ensin Rafidiyan sairaalaan yhdessä Zajelin
vapaaehtoisten kanssa, ja he tapasivat loukkaantuneita. Potilaiden
joukossa oli myös ISM:n (International Solidarity Movement)
kansainvälisiä vapaaehtoisia, joita kohti oli ammuttu viime
viikolla Balatan pakolaisleirissä armeijan invaasion aikana.
Delegaatio vieraili Nablusin kreikkalaiskatolisessa
melkiittikirkossa, jossa isä Youssef Saadeh esitteli heille
kristittyjen, muslimien ja samarialaisten
(palestiinan-juutalaiset) vuosisataista rauhallista ja suvaitsevaa
yhteiseloa Nablusissa. Hän kertoi myös vuonna 1948 karkoitettujen
pakolaisten ja heidän lastensa vaikeuksista korostaen sitä
yhteyttä ja kaipuuta, mitä näillä vielä on kotiseuduilleen. Hän
puhui pakolaisten paluuoikeudesta perusoikeutena.
Toinen retki järjestettiin Joosefin haudalle, joka tällä hetkellä
on intensiivisesti miehityksen kourissa. Tämän jälkeen delegaatio
vieraili entisellä Nablusin kaupungintalolla, joka tuhottiin 2002
täydellisesti toistuvissa armeijan ohjusiskuissa. Britit kulkivat
teitä jota paikalliset käyttävät ja he oppivat paljon Nablusin
sotilassaarrosta. He vierailivat myös teollisuusalueella, joka on
kärsinyt paljon armeijan tunkeutuessa sinne toistuvasti.
Askarin pakolaisleirissä opintoretkeläiset vierailivat pakolaisten
kodeissa ja kuuntelivat heidän kertomuksiaan elinolosuhteista ja
vaikeuksista, joissa he ovat eläneet jo yli 50 vuotta. Käyntiin
kuului myös virallinen esitelmä pakolaisten paluuoikeudesta, joka
keskittyi kansainvälisen yhteisön tekemiin päätöksiin ja
päätöslauselmiin palestiinalaispakolaisista. Lopuksi delegaatio
vietti vielä uudelleen aikaa Vanhassakaupungissa tavaten
asukkaita, joiden kodit oli tuhottu invaasioissa.
Zajel järjestää mielellään samankaltaisia opintokäyntejä
kansainvälisille vierailijoille, jotka ovat kiinnostuneita saamaan
ensikäden tietoa jokapäiväisestä elämästä Palestiinassa.
|