|
Videoneuvottelut

An-Najahin alla toimivan Zajel-ohjelman taustalla on unelma tuoda
eri maista, kulttuureista ja taustoista tulevia nuoria yhteen
palestiinalaisten nuorten kanssa. Tässä vuorovaikutussuhteessa
heille myös tarjottaisiin mahdollisuus oppia palestiinalaisesta
yhteiskunnasta ja poliittisesta todellisuudesta.
Tuomalla ihmiset yhteen alueella, jossa taistelu ja jännitteet
ovat osa arkipäivää, pyrimme luomaan ympäristön kokemusten
jakamiselle ja kumppanuudelle. Toivommekin, että ohjelmamme on
hedelmällinen ja auttaa ihmisiä ja kulttuureita ymmärtämään ja
kunnioittamaan toisiaan.
Haluamme muodostaa ohjelmaamme osallistuvista nuorista laajan ja
dynaamisen verkoston, jonka jäsenet voisivat toimia omissa
yhteisöissän pyrkien rakentamaan parempaa yhteiskuntaa.
Videoneuvotteluilla halutaan järjestää palestiinalaisen An-Najahin
ja kansainvälisten yliopistojen opiskelijoille ja opettajille
mahdollisuus keskustella Lähi-idän konfliktista.
Tavoitteena on tuoda esille palestiinalaista näkökulmaa, nuorten
omia kokemuksia konfliktista. Videokonferenssi tuottaakin
mahdollisuuden nuorten vuorovaikutukseen ja keskusteluun tämän
jatkuvaa kansainvälistä huomiota saavan konfliktin aikana.
Toisaalta videoneuvottelu on palestiinalaisille opiskelijoille
ainutlaatuinen mahdollisuus keskustella suoraan ulkomaisten
opiskelijoiden kanssa, ja saada kuulla heidän mielipiteitään.
Dialogi välittää molemmille puolille arvokasta tietoa ja auttaa
ymmärtämään toisen osapuolen maailmaa ja näkökulmia.

Valitettavasti media usein näyttää konfliktia korostavan ja
kärjistävän kuvan Israelin miehityksen alla elävistä
palestiinalaisista ja edistää negatiivisten mielikuvien
muodostumista. Harvat toimittajat viettävät aikaa Länsirannalla –
resurssipula ja huolestuneisuus turvallisuuskysymyksistä estävät
heitä, samoin kuin Jerusalemiin tai Tel Aviviin verrattuna
huonommat työskentelyolosuhteet. Tämän lisäksi heidän usein
puutteellinen kielitaitonsa sekä tietämyksensä arabi- ja
palestiinalaisesta kultuurista tai alueen historiasta vaikuttaa
uutismateriaaliin.
Kärjistettynä: pahimmillaan uutistekstit kirjoitetaan Jerusalemin
American Colony-hotellin kattoterassilla journalistien
kahvipöytäkeskustelujen perusteella. Jopa hyvin pohjustetut,
ansiokkaat ja puolueettomat tekstit saatetaan vielä pilata
editointivaiheessa, mikäli uutispäälliköllä on eriäviä
mielipiteitä aiheesta. Tämä ei ole riittävää eikä perehtynyttä
journalismia, eikä kerro syvästi kummankaan konfliktin osapuolen
elämästä. Jo mainituista kysymyksistä johtuen palestiinalaisten
näkökulma jää usein vähemmälle huomiolle.
Kun palestiinalainen tekee iskun Israelissa tai sotilaita vastaan
Länsirannalla, isku nousee pääuutiseksi ja palestiinalaiset
ryhmänä nähdään terroristeina. Kuitenkaan taustoja ei tutkita eikä
kysytä, miksi yksilöt toimivat kuten toimivat. Jokin on saanut
heidät tekemään tämän ratkaisun. Haluamme korostaa, etteivät
palestiinalaiset ole väkivaltaan nojaavia, eläimellisiä, vaan että
heillä yksilöinä on menneisyys ja kokemustausta.
Israelin armeijan ihmisoikeusloukkaukset tai palestiinalaisten
siviilien tappamiset eivät saa vastaavalla lailla uutistilaa
Israelissa tai kansainvälisessä joukkoviestinnässä. Katsomme tämän
olevan esimerkki siitä, että israelin turvallisuuskoneiston
näkökulma on puolueellisesti valta-asemassa, ja johtaa
palestiinalaisten kuvan epäinhimillistämiseen.
Puolueettomuuden vuoksi myös palestiinalaisten arkielämän tilaa
olisi tarkasteltava lähemmin, konfliktia olisi tarkasteltava
enemmän myös heidän näkökulmastaan ja nähtävä heidät inhimillisinä
yksilöinä joiden teoilla taustansa.
Palestiinalaisten taistelu on taistelua itsenäisyydestä,
itsemääräämisoikeudesta ja omasta valtiosta. Se on pyrkimystä
miehityksen ja sorretun aseman lopettamiseksi. Tätä sanomaa voimme
levittää dialogin kautta, pyrkien negatiivisten ennakkoluulojen
poistamiseen.
Videoneuvotteluissa An-Najah haluaa antaa palestiinalaisille
kansana puheenvuoron ja saattaa opiskelijat keskustelemaan
käynnissä olevasta konfliktista ja palestiinalaisten motiiveista.
Pyrimme välittämään informaatiota, emme propagandaa. Kenties
näkökulmassamme onkin monelle jotain uutta. Opiskelijamme ja
opettajamme voivat kertoa videoneuvottelussa muun muassa toisen
intifadan aikaisesta elämästä ja yli 35 vuotta jatkuneesta
Israelin miehityksestä Länsrirannalla.
Videoneuvottelujen tavoitteet
-
Tavoitteena on lisätä tietoisuutta
Lähi-idän konfliktista ja Palestiinan kysymyksestä. Ohjelma
kiinnostanee esimerkiksi erityisesti tiedotusopin,
valtiotieteiden, historian, kansainvälisten suhteiden ja
Lähi-idän aihepiirien opiskelijoita.
-
Tavoitteena on kirkastaa yleistä kuvaa
siitä, mitä tapahtuu ja millaista on elämä miehitetyillä
palestiinalaisalueilla (Occupied ter ritories).
Toisen intifadan aikana matkailijoiden määrä palestiinalaisissa
kaupungeissa ja kylissä on ollut lähes nollassa, joten tämä
perinteinen tapa oppia on jäänyt vähemmälle. Haluammekin käyttää
modernia teknologiaa ja järjestää videoneuvotteluja korjaamaan
tätä puutetta.
-
Tavoitteena on tarjota ensi käden
tietoa miehityksen alla elämisestä ja kuvailla palestiinalaisten
ajatuksia ja tuntoja. Samalla myös palestiinalaisille nuorille
aukeaa mahdollisuus oppia siitä, millainen käsitys konfliktista
on ulkomailla.
-
Tavoitteena on oppia Israelin ja
palestiinalaisten konfliktista näkökulmasta, joka harvemmin on
esillä joukkoviestimissä. Tarkoituksena on saada aikaan avointa
keskustelua, jossa on mukana myös palestiinalainen näkökulma.
Videoneuvottelujen
aihepiirit
Keskustelujen aiheena voi olla esimerkiksi:
Erityistä
Videoneuvottelun kesto on 90 minuuttia. Tarkka aikataulu ja aiheet
sovitaan yhdessä An-Najahin ja keskustelun toisen osapuolen
kanssa. Dialogin tulee mahdollistaa:
Osallistujat
Keskustelu järjestetään kahden yliopiston, An-Najahin ja
ulkomaisen yliopiston välillä. Sekä opiskelijat että opettajat
ovat tervetulleita osallistumaan: tarkka osanottajamäärä riippuu
käytössä olevista tiloista ja tekniikasta, ja se sovitaan yhdessä.
Sopivin osanottajamäärä olisi kuitenkin mielellään alle 12
opiskelijaa ja opettaja kummassakin päässä.
Kummankin yliopiston on hyvä järjestää videoneuvotteluun henkilö,
joka vastaa puheenvuorojen jakamisesta ja dialogin sujuvuudesta.
Keskustelu tulisi pitää rauhallisena ja asiallisena, sekä pitäytyä
sovitussa aikataulussa.
Pyydämme yhteistyötänne seuraavissa:
-
osanottajien hankkiminen keskusteluun
-
tekniset ja logistiset valmistelut
-
yhteistyöhenkilönne panos
keskusteluaiheiden ja aikataulujen yksityiskohtaisessa
suunnittelussa etukäteen
-
aikataulussa ja aiheessa pysyminen
keskustelun ollessa käynnissä
-
kansainvälisen videoneuvottelun
rahoittaminen 90 minuutiksi
Käytämme
ISDN-linjoja, joiden numerot ovat:
-
00972 9 2345801
-
00972 9 2345802
-
00972 9 2345803
-
00972 9 2345804
-
00972 9 2345805
-
00972 9 2345806
- Tele Video Conference
Olkaa
hyvät ja vierailkaa esimerkiksi Leuvanin yliopiston kanssa
järjestämämme videokeskustelun internetsivuilla:
http://www.ires.ucl.ac.be/Iresnet/Research/Axe3/LAhomepage/VC.htm
|